Fysioterapia OMT

Fysioterapiapalveluita, sekä ohjausta ja opastusta fysioterapeuteille.

Liisa Louhi-Rajamäki

Olen pitkänlinjan fysioterapeutti ja vahvuuteni on ehdottomasti TULE -puolella (tuki- ja liikuntaelin).

OMT-fysioterapeutiksi valmistuin vuonna 2001 ja sain olla Markku Paatelman ohjauksessa 3,5 vuoden kestoisen koulutuksen ajan.

Olen käynyt useita SOMTY ry:n lyhytkursseja eri osa-aluista esim. neuraalikudoksen mobilisointi, TM (leukanivel) nivel ja raajat. Olen suorittanut myös fasciamanipulaation peruskurssin (Lahtinen-Suopanki). Näiden lisäksi olen oppinut työkokemukseni (ja kantapään) kautta asioita, joita ei aina kirjoissa ole.

Nyt olen siinä vaiheessa elämää, että voin ohjata ja opastaa halukkaita TULE -asioissa.

Voin tulla ohjaamaan/opettamaan/ neuvomaan yhtä tai useampaa fysioterapeuttia luoksenne, myös kouluihin, terveyskeskuksiin, yrityksiin (pienet ja isot) sekä vaikka sairaaloihin.

Opetuksessa keskityn enemmän manuaaliseen toimintaan. Teoriaa vain sen verran mukana, mikä on ohjauksen kannalta tärkeää tai oleellista.

Ohjausten osa-alueet

  • C alue / päänsärky, huimaus
  • C/T ylimeno alue, hartiarengas
  • Niska-yläraaja -probleemat
  • Yläraaja
  • Alaraaja
  • Th ranka
  • L alue/ SI
  • Erotus dg: Ischias/ tenniskyynärpää / rannekanava vai yläraaja probleema yms.
  • Kliinistä päättelyä

Kustannus

Riippuu mitä tilaaja haluaa ja kuinka isolle ryhmälle. Ota yhteyttä alla olevalla lomakkeella, niin keskustellaan 🙂

Ota yhteyttä

Resonance Oy

Raisio

Liisa Louhi-Rajamäki

040 180 7737

liisalr(at)outlook.com tai posti.resonance(at)outlook.com

Voit myös jättää yhteystietosi ja viestin, niin soitan tai lähetän sähköpostia.

1 + 7 =